Thursday, March 19, 2015

Sielujen linnut

14.3.2015 Anu Matilaisen galleria, Iisalmi

Reino Eriksson piti mielenkiintoisen esityksen linnuista, jotka ovat kosketteneet meitä suomalaisia.
Esimerkiksi, mitä korppi tuo tullessaan, metsälintujen ilmestyminen pihapiiriin, joutsen kansallislintunamme ja kuukkeli hyvän tuurin tuojana.
Esityksen lomassa lauloin säestäen kitaralla kolme lauluani. Tilaisuuden alussa Havumetsä happi, joka kertoo luonnon parantavasta vaikutuksesta.
Toinen lauluistani Kaunihilla kankahalla oli ensiesitys. Salahmin Kauniskankaalla kasvoi suuri mänty, jonka ukkini oli määrännyt suojeltavaksi. Puu oli pitkään seurannut Ylä-Savolaista elämää, kuitenkin puun kaatoi niin usein nykyään vieraileva myrsky. Laulu sai lämpimän vastaanoton. Kolmantena oli laulu Joka kesä, joka kertoo kaipuusta Lappiin.
Tilaisuuteen oli tullut kolmisenkymmentä kuulijaa. Loimme yhdessä mukavan lämpimän tunnelman. Kun astelin aurinkoiseen kevätsäähän, minulla oli oikein hyvä olo.

Thursday, March 5, 2015

Pimeä Konsertti oli menestys!

24.2.2015 Kulttuurikeskus, Iisalmi

Euroopassa on pimeitä kahviloita ja ravintoloita, joissa äänimaailma koetaan eri tavalla ja makuaistikin herkistyy.
Putkahti mieleeni ajatus pitää samalla konseptilla konsertti, jossa esittäisin omia laulujani.
Soittokaverit Bluespelimanneissa pitivät tätä ihan hyvänä ideana. Harjoituksissa soitto sujuikin
hyvin vaikka kukaan ei nähnyt mitään. Mutta mikä olisi sopiva pimennettävä paikka?
Ensimmäisenä mieleen tuli Iisalmen Kulttuurikeskus, jossa oli jo paljon varauksia, mutta sopiva aika kuitenkin löytyi.
Kysyin lehden toimittajilta, olisiko mahdollista tehdä juttu erilaisemmasta tapahtumasta.Artikkeli tulikin etusivulle Savon Sanomiin ja Iisalmen Sanomiin, lisäksi lehden verkkosivuille.
 
Radio Sandelsissa kiinnostuttiin myös ja haastattelu tehtiin sekä soitettiin kappaleita ensilevyltämme Havumetsän happi.

Sali ei lopulta ollutkaan ihan täysin pimeä, vaan nuotiota kuvaava lavaste ja EXIT-valo loivat hämärän. Odotellessa sivunäyttämöllä konsertin alkua, kuulosti siltä että on tulossa yleisöä enemmän kuin odotin. Rauhallisin mielin ja hyvin fiiliksi siirryimme soittimien ääreen.
Toivotin yleisön tervetulleeksi ja esittelin idean. Kirkkaat valot sammuivat ja Havumetsän happi alkoi soida. Alusta pitäen tunnelma tuntui hyvältä.
Ensiaplodien jälkeen tunnelma vain parani loppua kohden.
Yleisön pyynnöstä esitetyn encoren jälkeen meidät kukitettiin. Ensilevyämmekin meni mukavasti kaupaksi.
Konserttilipun hintaan sisältyi pullakahvit, jota Näkövammaliitto oli tukemassa.
Kahvitilaisuudessa sain kiitosta: laulujen tarinat olivat koskettaneet ja Bluespelimannien soittoa kehuttiin vuolaasti.
Oli mukava huomata, että ihmiset eivät  rynnänneet oitis naulakolle vaan jäivät hörppimään kahvia ja juttelemaan konsertin annista.
Yleisöä oli 214. Lämmin kiitos kaikille. Uusia sävellyksiä ja lauluja on tulossa!